Marja-Liisa Kankaala
Kuntavaaliehdokas, Oulu
Päivitetty 10.4.2017:
Kiitos kaikille äänestäneille. Ensimmäistä kertaa mukana ja sain 56 ääntä, kiitos niistä jokaisesta. Ei riittänyt valtuustopaikkaan. Kokemus oli hieno ja kampanjasta jäi hyvä fiilis.
Oli hyviä keskusteluita ja kohtaamisia äänestäjien kanssa. Perusasioista oli eniten huolta. Näki ja kuuli, ettei kaikilla mene niin hyvin.
Onnittelut valituille ja menestystä valtuustotyöhön. Tehkää hyviä päätöksiä. Niillä on vaikutusta kuntalaisten elämään.
**
Päätöksenteossa on tärkeää muistaa perusasiat sekä tasapuolisuus.
Koen tärkeäksi yksilön ja yhteisön turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat sekä pk-yritystoiminnan tukemisen.
Turvallisuus
Asuinympäristön turvallisuusasioita tulee miettiä jo suunnitteluvaiheessa. Silloin se on myös halvempaa. Laitetaan katuvalot päälle pimeällä, kun energiatehokkaan valaistuksen myötä kustannuksia on saatu pienennettyä, turvataan kouluteitä jne.
Hyvinvointi
On tärkeää, että perusasiat on kunnossa ja turvattu. Meidät kaikki hyväksytään sellaisina kuin olemme. Meillä jokaisella on oikeus omaan merkitykselliseen paikkaan yhteiskunnassa elämän eri tilanteissa. Toki meidän tulee myös itse pyrkiä osallistumaan tavalla tai toisella. Jos emme osaa, emme jaksa tai sairastumme, on tärkeää että saamme tarvitessamme apua tai neuvoja, tukipalvelut toimivat ja pääsemme hoitoon kohtuuajassa. Hyvinvointi on tärkeää ja ketään ei jätetä.
PK-yritystoiminnan tukeminen
Yrityksillä tulee olla alueella edellytykset toimia kannattavasti, kasvaa ja menestyä. Innovoida uutta. Se tuo hyvinvointia alueelle, työllistää. Aloittavilla yrityksillä rahoituksen hakemiseen liittyvä omarahoitusosuus voi puuttua, pelottaa yrittäjä-status, resurssit olla tiukilla ja konkreettista tukea ei ole tarjolla. Tulee tukea paremmin yritystoimintaa suunnittelevia ja jo aloittaneita yrityksiä.
Tällaisia asioita haluan olla tukemassa. Oulu on hyvä paikka asua ja luoda uutta. Pidetään siitä huolta. Kehitetään Oulua tasapuolisesti, tuetaan uutta kasvua ja uusia innovaatioita. Kustannustietoisesti mutta tulevaisuuteen luottaen, yhteistyössä.
Yhteystiedot
Marja-Liisa Kankaala
